Kalu kuvia nuole kalua homoseksuaaliseen

Kyllä suomalaisessa kirjallisuudessa on Aleksis Kivenkin jälkeen kuvattu lämpimästi ihmisen ja eläimen välistä intiimiä rakkausuhdetta. Tässä kirjassahan siltainsinööri Jaatinen vähän tuulettaa Kuusingin kylän poliittista ja muutakin pysähtynyttä yhteiskunnallista elämää.

Lions Club käy tohkeissaan laittamassa vanhan lesken ja hänen kyläpoliisin silmäpuoleksi hakkaaman eläinteensekaantuja aikamiespoikansa tönöä kuntoon talven varalle, mutta tietenkin epäonnistuvat remontissaan.

Poika haki vajan nurkalta sinne päivällä pölisteltyjä ruumenia, äiti levitti ne parteen lehmän molemmille puolille, ja niin äiti ja poika kävivät lehmän sivuille nukkumaan; lehmä oli kuin iso hengittävä palomuuri, se loi turvallisuutta synkkään talviyöhön. Jossain kirjoituksessa jo pohdiskelin sitä, että yleensä eläin ja ihminen ovat eri arvoisia moraalisissa kysymyksissä.

Jos on oikein teurastaa sika ruuaksi, niin onko oikein teurastaa ruuaksi kehitysvammainen ihminen? Jotain asiaa ei voi eläimen kohdalla kieltää siksi, että se on ihmisen kohdalla kielletty. Kun aloin tutkimaan paremmin, niin Paasilinnahan kirjoittaa Kuusmäen kunnasta eikä mistään Kuusingista. Ja olen ymmärtänyt että kysymys on fiktiivisestä tarinasta ja paikkakunnasta.

Ja jos täällä on läsnä joku kuusingilaisen leskirouvan kyläpoliisin silmäpuoleksi hakkaama eläimiinsekaantuja aikamiespoika, niin pyydän nöyrästi anteeksi. Itse näen kummatkin ihan samalla viivalla. Elävinä olentoina joista toinen ei ole toista arvokkaampi. Ihminen on vaan luonut sen illuusion, että olisimme jotenkin merkityksellisempiä mitä todellisuudessa olemme.

Nostat kuitenkin mielenkiintoisen dilemman esille. Papuan aidoissa alkuperäiskansoissa kehitysvammaisen pistämistä pataan ei varmaan paheksuttaisi taas heidän normien mukaisesti. Se nähtäisiin luonnollisena prosessina, jossa "heikompi" antaa "vahvemmille" mahdollisuuden elää ja kasvaa. Eikö me harrasteta juuri tätä samaa, niin sanotuissa sivistyneissä yhteiskunnissamme. Näemme siat, kanat ja lehmät itseämme "heikompina" ja näin ollen loogisesti pistämme ne pataan.

Itse en näe etteikö aiheesta voisi keskustella. Sinänsä itse suhtaudun asiaan että eipä kuulu mulle samalla tavalla kuin homojen hommat vaikkakin se naisen välinen on kyllä kaunista ; niinkuin ei eläintä ja ihmistä ole kait tarkoitettu toisilleen, niin en näe että kaksi miestä jotenkin poikkeaisi tästä.

Koirat käyttävät kielensä silloin kun pesee itseensä ja muita nuolemalla turkkiaan,persettään ja muniaan joskus se sattaa puhdistaa myös laumansa jäseniä,kuono tökitään joka paikkaan se on sen tehtävä.

Koiran reviiritietoisuus aiheuttaa sen että se kiereskelee esim oksennuksessa ja pa…ssa. Veikkaan että koira voi nuolla omasta aloitteesta tai opettamalla.

Jos moraali otetaan tähän mukaan koiria huijataan opetetaan sotakoiriksi,pommikoiriksi,ottamaan kiinni vaarallisia aseistettuja roistoja ,itsemurhapommittajiksi jne.

Maailma nyt vaan sattu olemaan tällainen että täällä tallustele kaikenlaisia valopäitä. Minusta on hyvä että väki tietää millaisessa maailmassa eletään. Saatat altistua suuremmalle määrälle bakteereja pussaamalla ihmistä kuin koiraa tai kissaa.

No voihan vittu, oli tai ei. Jos koirat kiinnostaa niin paljon, voi lueskella kaikkea mahdollista koirista vaikka Kennelliiton sivulta, jos ei muuten tiedä. Minä ääliönä kirjoitin tähän ketjuun ja toivon ettei tämän jälkeen löydy enää lisää ääliöitä koiratieteiljiöitä. Mitäs jos pantais välillä, ihan ihmisten kesken ja ihmeteltäisiin sitä ja sen ihmeellisyyttä. Koiralla oli suussa vähemmän bakteereja kuin toisella näistä pääosan esittäjistä.

Vähän OT mutta silti. Otsikko ei ensin kiinnostanut, mutta lopulta päätin vilkaista. Varsin koomista ja mielikuvia herättävää, kiitos siitä. Kiitti Tilkka, ja kiitti myös privasti kommentoinneille. Ei niin ällöä ettei jotain hyvääkin. Mulle tää ketju on opettanu jotain oleellista joidenkin ajatus- ja arvomaailmasta. Sitä oppia tulen hyödyntämään. Mietiskelin tuossa autolla ajaessa lisää tämän asian moraalista puolta. Tuli samalla mieleeni myös joidenkin ehdotus tehdä prostituutiosta laitonta ja lihansyönti.

Vaikken voisi kuvitellakaan nuolettavani itseäni eläimillä, en keksinyt, miten voisin kestävästi perustella sen kieltämistä, koska samoilla perusteluilla minun pitäisi kieltää prostituutio tai lihansyönti tai molemmat. Niin kivaa kuin olisikin kieltää kaikki se, mikä minusta tuntuu vastenmieliseltä, haluan mieluummin elää yhteiskunnassa, jossa jokainen saa toteuttaa itseään, kunhan ei aiheuta tarpeetonta kipua tai kärsimystä muille.

Vegaanit niputtavat eläimet samaan ryhmään ihmisten kanssa. Minulle niillä on eroa, mutten siitä huolimatta hyväksy eläinrääkkäystä. Maailmassa on paljon vääriä asioita mitä mikään laki tai asetus ei kiellä. Normaalisti kuitenkin ihmiseen on sisäänrakennettu tieto oikeasta ja väärästä. Musta seksi, minkäläinen tahansa, perustuu aina kahden tai useamman tasavertaiseen suhteeseen. Jos siinä on alistamista tapahtuu se molompien halusta.

Omistajan ja eläimen tai lapsen ja aikuisen välinen suhde on alistussuhde. Ja siinä hyväksikäyttö on moraalitonta. Eläimen omistaja tai aikuinen lapseen nähden ei ole oikeutettu kertomaan seksissä haluaako toinen osapuoli sitä vai ei. Tästä johtuen monikaan hyväksikäyttö ei koskaan tule ilmi.

Kysymyksen asetteluhan on viaton ja kait ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Koirat nyt nuolee omasta tahdostaan vähän kaikkea: En kyllä mitenkään yhdistäisi koiran lipomista pedofiiliseen suhteeseen lapseen, vaikka itse en kumpaakaan harrasta. Olen ihan sama mieltä ,ei ikävät asiat poistu sillä että pää työnnetään puskaan.

Mun moraalikäsitystä vastaan tuo eläinten käyttö seksissä on, mutta tällaista esiintyy vaikka kuinka ollaan hilja asiasta.

Minusta täällä ei olla hehkutettu asian puolesta ja jos sellaista esiintyy veikkaan että modet poistavat. Kannattaa varmistaa että pimppa on kunnossa jos päästää koiran nuolaisemaan. Isäukko antoi koiransa nuolla haavansa siis myös sellaiset joissa ei ollut "rupea" päällä , sanoi niiden paranevan nopeammin. Nähtävästi koira ei sitten kantanut tätä bakteeria koska eli vanhaksi ilman amputointeja.

Juu nuoletan, silloin kun en jaksa tiskata astioita, niin koira saa nuolla ne puhtaiksi: Varpaanvälitkin koira putsaa tosi hyvin: Tällaisina taloudellisen epävarmuuden aikoina kannattaa säästää siellä missä se on mahdollista, paljonkohan säästyisi vuoden Emboissa.

Sinkkutaloudessakin voi olla jo ihan merkittävä summa, mutta miettikääpä jos esimerkiksi viisihenkinen perhe nuolettaisi koirallaan. Koiran kielellä on paljon käyttöä: UnNl4eL85bM Koirathan yleisesti syövät käytetyt vaipat, jos niitä ei estä.

En tiedä, koskeeko tämä kaikkia koiria vai vain narttuja, joilla on luontainen taipumus hoitaa pentuja ja pitää ne puhtaana. Pari viestiä ylempänä olevasta kauhutarinasta huolimatta en ole hirveän huolissani koiran suussa olevista bakteereista. Lihansyöjäbakteerin saattaa tietääkseni saada maastakin, enkä sen vuoksi estä lapsiani leikkimästä ulkona. Haavoja tulee ja joskus ne tulehtuvat. Jos tuollainen kauhutarina osuu kohdalle, kyse on erittäin huonosta tuurista.

Hauskaa et tää ketju elää.. Varsinaisia mällin nielijöitähän ne on. Joo embot säästöön ja koirille nestemäinen protsku kuuri päälle: Kokemusta noista käytetyistä vaipoista.

Hyvinkin koulutettu palveluskoira vaan ei meinaa avata suutaan kun saa sinne herkullisen bambersin. Tällaisia helmiä löytyy sihteeriopiston arkistoista, pakko nostaa ylös. Itse uskoisin, että ainakin "vahinkoja" on käynyt foorumin sihteereille..

Nyt taas pomppas ja lujaa Mä tykkään kyllä sairaista jutuista Sä vihjaat et forkal kirjottavat sihteerit o eläinten hyväksikäyttäjiä. Jos vaikka koira tullut nuuskiin nukkuessa niin eihän se ole hyväksikäyttöä. Ymmärrät nyt kaiken väärin.. Eikö kukaan sihteeri kehtaa kertoa läheltä piti-tilanteista? Täyttääkö tämä kriteerisi; Sormetin hupakkoa jolla oli koira. Touhujen jälkeen koira tuli syliini ja nuoli iloisena käteni puhtaiksi pilaten koko jutun, kun tykkään nuuskia kotimatkalla sitä pillun tuoksua sormistani.

Samasta syystä en käy suihkussa tai pese käsiäni sihteeriltä poistuessani: Hyi helvetti, heti meni panohalut. Höpö höpö, tää naru menee heittämällä sihteeriopisto-tread TOP3: Lukekaan alusta asti, aivan huikeeta juttua! Muutenkin se on kiva tuoksua raikkaalta pillulta. Vastaantulevat naiset kiinnittävät huomiota ihan toisella tavalla.

Miehet katsovat alemmuutta tuntien poispäin jne. Nehän sanovat, että hyvä partavesi lisää itseluottamusta. Itse sanon, että mikään ei lisää niin hyvin kuin pillun tuoksu. Onneksi tuossa tapauksessa minulla oli muun muassa reisissä, rintakarvoissa, parrassa ja viiksissä vielä sitä tuoksua jäljellä.

Sormetin hupakkoa jolla oli koira. Touhujen jälkeen koira tuli syliini ja nuoli iloisena käteni puhtaiksi Miksi koira nuoli sormesi, oli tottunut makuun..? Miksi koira nuoli sormesi, oli tottunut makuun..? Sitä vähän itsekin kelasin jälkeenpäin tai jo sillä hetkellä, mutta en viitsinyt kysyä oliko asia näin.

Tosin vastaavasti kerran erään hupakon koira nuoli lattialta sinne lentäneet tahnani, joten Kaveri kertoi kerran olleensa naisen kanssa jonka villakoira olisi väkisin ollut tulossa lipomaan väliin. Kyllä kai tuommoistakin tapahtuu. En ymmärrä miksi tämä ketju on niin huonossa huudossa sihteerien keskuudessa. Kuvia penislävistyksistä kyllä laitetaan foorumille ja se jos mikä on trendikästä, mutta lemmikkien omistajina ei muka ole sattunut pikku "vahinkoja"?

Kyllä on sairasta, jos oot tosissaan.. Ei ole välttämättä hyvää mainosta kertoa varmaan noista julkisesti jos sellaista harrastaa. Ei se tietenkään tarkoita etteikö noita "vahinkoja" mahdollisesti tapahtuisi. Ihmettelen sitä ettet ole vielä kysynyt, että jos hupakko ei anna asiakkaan nuolla pilluansa, niin saakohan koira kuitenkin nuolla? D Tuossa meinattiin ilmeisesti "vahingolla" sitä ottaen Irritaation huomioon ei ole niin varmaa kuitenkaan , että se koira eksyy sinne ihan sattumalta.

Sen nuolemsien havaitaan tuntuvan hyvältä ja sen myötä koiran annetaan jatkaa sitä. Toisena ääripäänä voisi olla, että uroskoira vahingossa tuikkaa sykkivän elimensä sisälle ja alkaa panemaan. Eroaako se sitten kovinkaan paljon siitä jos sinne pimperoon tungetaan tarkoituksella maapähkinävoita tai jos se koiran elin ohjataan sisälle, kun kummassakin se lopullinen päätösvalta ja sen myötä tuleva moraalinen asema on sillä ihmisellä.

Kerran kukaan ei tunnusta Irritaation suureksi harmiksi mitään, niin; Joskus varhaisteininä olin tuttujen luona suihkussa ja astuessani alastomana eteiseen asunnossa elellyt saksanpaimenkoira tuli tervehtimään ja sattumalta alkoi nuolemaan ensin käsiäni ja sitten muniani.

Se ei tuntunut hyvältä mitenkään ja keskeytin sen välittömästi. Ei välttämättä niinkään pelkästään moraalisista syistä johtuen, vaan enemmänkin siinä hetkessä ilmenneestä voimakkaasta pelosta, että se puree ne irti.

Sen jälkeen puinkin päälleni jo siellä vessassa ja vältin näin mahdollisia "jatkovahinkoja". Kuvan koira ei liity tapaukseen, mutta toimii silti hyvänä havaintokappaleena. Puurokattilan nuoletin koiralla aima. Kerran pannessa eksää koiramme tunki kuononsa palleihini kun naitiin.

Säikähdin saatanasti jatkossa makkarin ovi oli visusti kiinni kun naitiin. Kyllä tämä hieman omituinen threadi on.. Takavuosina tuli luettua amerikkalaisen prostituutiogenren ensimmäisiä edustajia.. Siellä oli yksi koiraepisodi. No vaan kyllä normaali ihminen pitää takuuvarmasti huolen siitä ettei se elukka vahingossakaan pääse yllättää Tuskin kovin moni reva levällään koiriaan rapsuttelee: D Mä en usko että se ois tahaton vahinko.. En ole kysynyt koska ei ole ollut mielessä.

No, ajatellaan vaikka sellaista tilannetta, että sihteeri hieroo hunajaa räpsäänsä. Monet naisethan tekevät näin tyydyttäessään itseään. Melkein voisi toivoa, että hupakot käyttävät parempia keinoja sellaiseen jos kärsivät siitä. Olet oikeassa, ehkä nuo alkoi olla jo omia pohdintojani joskin ei fantasioita kuitenkaan , jotka heijastin sinuun.

Osittain johtuen siitä, että olet jostain syystä jotenkin tavanomaista kiinnostuneempi tästä aiheesta. Joskus varhaisteininä olin tuttujen luona suihkussa ja astuessani alastomana eteiseen asunnossa elellyt saksanpaimenkoira tuli tervehtimään ja sattumalta alkoi nuolemaan ensin käsiäni ja sitten muniani. Se oli tosi pienestä kiinni, ettei susta tullut säälittävän seksinostajan sijasta ihailtua sukupuolenkorjauttajaa! Haastattelupyyntöjä aamusta iltaan, MeNaiset-lehdykän kanteen, päiväkoteihin ja ala-asteille esiintymään, jalkapallon puoliaikavierailuja ja TV-uutisten asiantuntijakommentointia.

Nyt kun ajattelee noita kaikkia mahdollisuuksia, niin melkoisen houkuttelevalta kyllä kuulostaa. Tuosta viimeisestä tuleekin heti mieleen, että mitenköhän monelle näistä hallituksessakin vaikuttavasta on tapahtunut noin.

Se selittäisi myös sen tietyn katkeruuden miesten ja heidän lihallisten ilojen kin rajoittamisen suhteen. Pienestähän se on edelleenkin kiinni. Kerran olin varannut ajan eräälle senttiselle suomihupakolle. Mulla oli porrasjakkarakin mukana, että pääsen kunnolla pamputtaan hupakkoa takaapäin. Kuitenkin kun ehdotin neitoselle doggy styleä niin neito kertoi, ettei palveluvalikoimaan kuulu nuoleminen. Jakkarakin jäi sille reissulle En viitsinyt aloittaa uutta narua.

Nuoletatko marsulla tai hamsterilla? Lehmällä oon nuolettanu mun pallit Lehmänkieli varmaan tekeekin tosi eetvarttia. Saitko rimmingiä samaan hintaan? Miksihän viestin aloittaja on edes viitsinyt tai kehdannut aloittaa tälläistä ketjua tämähän on täysin mautonta pilailua ja ei varmasti edes naurata yhtään: Kieltämättä, aiheuttaa pientä yökkirefleksiä ajatus. Meitä kun on täällä maapallolla aika moneen junaan.

Ja kuten tuossa moneen otteeseen todettiin, että jos ketään ei vahingoiteta tai pakoteta, niin mikä estää..? Hirveä poru nousee yleensä aiheesta, josta ei juuri itse satu diggaamaan. Sitä vaan monesti on aikalailla suppea katse asioihin. Ja kun joku poikkeaa tästä suppean katseen tapahtumahorisontista, aletaan äkkiä hylkiä poikkeusta. Mutta tulee vielä päivä, kun Seefferi ja Lissu kulkevat sateenkaariasusteissa kulkueessa, vaatimassa kihloja toisilleen.

Joku nauttii siitä, että saa sitoa ja käyttää hyväksi, joku taas siitä, että tulee sidotuksi ja hyväksikäytetyksi Joku nauttii siitä, että toinen kusee hänen päälleen, joku siitä, että saa paskaa suuhunsa Joku nauttii pieksemisestä ja joku taas pieksetyksi tulemisesta Joku nauttii siitä, että toisella on kumisaappaat jalassa, toinen siitä, että saa tulla kumisaappaaseen Ja kaikki saavat hyväksynnän, koska erilaisuus on niin helvetin hyväksyttävää ja ymmärrettävää.

Minäkin hyväksyn heidät ilman muttia ja josseja Joku nauttii siitä, että Rekku nuolee hunajat, joku siitä, että Rekku antaa kikkeliä Ja voi vittu sitä meteliä, kun yhteen ääneen tuomitaan eläimen hyväksikäyttäjä! Mitä helvetin väliä sillä on, jos Rekkukin tykkää siitä En nuoleta koiralla, mutta kissani joskus oma-aloitteisesti mönkii peiton alle tuheroa nuolemaan.

Olisihan se pitänyt arvata kun annoin sille nimeksi Tirppa. Koitin editoida muttei tainnut onnistua Niin lisäys edelliseen että tietenkin olen keskeyttänyt pikku-Tirpan touhut alkuunsa!

No mutta onhan se aivan eri söpö juttu kun mirri nuolee pikkumirriä Joskus kuitenkin pitkität aikaa.. En vielä mutta tämän ketjun innoittamana saatan innostua ja harkita asiaa. Denial - the three first stages of acceptance Vittu tää o sairas ketju. Jos seuraa ketjun viestejä, niin havaitsee nopeasti yksilöiden asettumista erivaiheille hyväksymiseen johtavassa prosessissa.

Mistä herääkin mieleen kysymys, että tekeeköhän aloittaja näillä ketjuilla jotain psykososiaalista suhtautumiskoetta.

Sut vois vaik syöttää mun koiril tai jotai. Nuoletko koiraas kun ajattelet vaimoo? Kyllä mä aina annoin lautaset ruokailun jälkeen rakkaan Tika koiran nuoltavaksi. Vaikka en päässytkään Nasalle rakettisuunnittelijaksi, olenhan minä toki tekopenikset löytänyt, ja kuvailemaasi asiaa on kokeiltu. Mutta kaksi AA-paristoa ei vastaa elävää partneria, vaikka toisten palstojen juttuja lukiessa, niissäkin on enemmän virtaa kuin monessa kotitontussa, jotka istuvat sohvalla kaljaa litkimässä.

Tuskinpa sitä peppuseksin välissä tai aikana tarvitsee juttua venäläisestä kirjallisuudesta kehittääkään, mutta on se silti eri homma, kun mukana on muutakin honkingilaisen designtyypin paras muoviklooni, vaikka ovathan nuokin varmasti norttia kiskoneet, kun ovat erilaisia lerputtimia meidän iloksemme ja harmiksi keksineet.

Itselläni tämä aihe on tullut vastaan vasta nykyisen mieheni kohdalla. Se, että hän on innokas peppuseksin suhteen, on musta outoa. Olen noin kolmenkympin korvilla oleva nainen ja mieheni on jokseenkin nuorempi. Tuntuu että moinen seksisuuntaus on näitä uusia tuulahduksia.

Olen kieltäytynyt moisesta, vaikka voisin ehkä mieliksi kokeilla millaista se on. Se on aiheuttanut sekavia tunteita mulle, että hän on peppujen perään ja puhuu toisinaan et haluaisi harrastaa sellaista. Itse kuitenkin tyydytyn tarpeeksi oikeasta seksistä vaginaan ja klitoriksen hyväilystä ja koen, etten tarvitse muuta.

Mua vaan häiritsee se, että mieheni on peppuseksin perään noin kovasti. Kuten sä "omituinen mies" sanoit, siinä varmasti voi mennä liiallisuuksiinkin. Mulle vaan tulee ajatuksesta kummallinen olo, ajatus on perverssi koska homothan sitä lähinnä ovat harjoittaneet ja luulen että heterot ovat sieltä saaneet idiksen seksielämään. Ei ainakaan paskan vääntäminen millään lailla kiihota mua. En usko että musta koskaan tulee perseseksin ystävää, mutta ehkä uteliaisuudesta voisin kokeilla jos partneri osaa tehdä sen oikein.

Siitä en välitä tuleeko paskaa sen kikkeliin vai ei, itsepähän tietää minne sitä haluaa työntää. Eikö siinä ole jotain yhteistä pissa- ja kakkajuttujen kanssa sitten jo? Jos meinaa jotkut ukot haluaa et muija nuolee paskan pois Mut eiköhän tässäkin ole syytä noudattaa seksisuhteen sääntöjä ettei pakota toista sellaiseen mitä toinen ei halua ja kokee jotenkin likaiseksi asiaksi?

Jos tekee vastoin sitä, minkä toinen kokee inhottavaksi, mun mielestä jo häiritsee seksisuhdetta hyvin paljon. Tai ainakin jo sitä parisuhdettakin voi haitata, jos asiat ei ole oikealla kohdallaan.

Saa ihan vapaasti kertoa, miten itse kokee asian. Ja on musta todella väärin et rupeaa moisen takia vieraissa käymään, silloin on jotain tosi pahasti vinossa suhteessa. Itse en ainakaan halua jakaa omaa miestäni kenenkään toisen kanssa. Emme ole paljon asiasta keskustelleet vielä. Se vielä siis aiheuttaa todella sekavia tunteita mulle.

Että jos haluaa naida toisinaan peppuun tai ylipäänsä kokeilla peppuun panemista , on heti peppufriikki ja perverssi. Jokaisella on omat mielipiteensä. Koetahan kasvaa ja tajuta vähän elämää. Näin mä koen ja asia on vaikea mulle. Sitä kun voi harrastaa ilman syntisiä ehkäisymenetelmiä. Ja voihan sitä tyttökin pysyä neitsyenä avioliittoon asti kun antaa vaan kakkosreikää.

Mulle juuri tuo asia on ollu nolostuksen aihe, ja vaikeuttanut seksiin antautumista, kun aina miettii ettei siellä vaan olisi niitä kikareita vastassa. Parhaintahan peppuseksi on extempore vaan ilman sen kummempaa valmistautumista.

Olipa ilo lukea pitkälle ajateltu ja hyvin kirjoitettu henkilökohtainen kronikka näinkin kiivaasta aiheesta. Samoin vastaukset ovat olleet hämmästyttävän asiallisia.

Missä ovat kaikki homottelijat ja lukutaidottomat kieliopinraiskaajat? Toivottavasti pysyvät siellä kiven alla mistä ovat lähtöisin. On hyvin kuvaavaa että kaikki asiasta kiivailijat ovat yleensä myös kaikken surkeimpia kirjoittajia.

Peppuseksi voi olla kivaa molemmille osapuolille tyttöystäväni aloitteesta sitä alettiin harrastaa , mutta liika on aina liikaa. Jostain olen lukenut että jokaista "kinkyä" sessiota kohden pitäisi harrastaa ainakin yhdeksän kertaa tavallista vaniljaa, ettei homma karkaa käsistä ja mene kaikki huvi koko seksistä. Pätenee myös niinkin viattomaan kinkyilyyn kuin peppuseksi.

Minulla oli hiukan samanlainen kausi joitakin vuosia sitten kuin omituisella miehellä. Sitä seurasi myös koko aihepiirin inflaatio. Sittemmin olen havainnut että peppuseksistä voi nauttia monella tavalla, eikä penetraatio ole ainoa vaihtoehto.

Joskus hyvä vaihtoehto on kaikenlainen koskettelu, jopa nuoleminen, mikäli partneri on huolella pesty, mikä kiihottaa kumppaniani jopa enemmän kuin itse peppuun paneminen. Dildo on myös hyvä apuväline koska kyllähän naisella kaikenlaista kosketeltavaa riittää, ja niistä värinöistä voi itsekin nautiskella jos sattuu kalunsa kanssa pyörimään samoilla kulmilla.

Homman kruunaa meillä yleensä tavallinen, joskin erityisen kiihkeä yhdyntä. Tai ehkä yhdyntä on hiukan liian lievä sana näitä viimeisiä minuutteja kuvaamaan. Homma on siinä vaiheessa nimittäin sen verran eläimellistä, että siinä huudetaan asioista niiden oikeilla nimillä. Maailman sivut sitä on jyystetty kakkoseen koska se on tuhmaa, kiellettyä, tabu, tai jopa hiukan "likaista", mikä on synonyymi edellisille. Kaikenlaista kannattaa kokeilla, mikäli suhde on muuten kunnossa eikä tarvitse jälkikäteen nolostella.

Partnerisi liika ripeys voi aiheuttaa sinulle todella huonon kokemuksen, jonka jälkeen hänellä ei olekaan b-rappuun enää asiaa. Lisää tällaista keskustelua tälle palstalle. On Suomessa sentään vielä tolkun ihmisiä. Hyvä keskustelu vaatii aina asiallisen vastaajan, joten toivoa on.

Tässä ketjussa on ihan hyvä aihe, jota ei olisi ilman muita keskustelijoita, joten se kannattaa muistaa jatkossakin. Mitä tulee peppuseksin homomaisiin ulottuvuuksiin, niin epäilyhän ei ole uusi.

Itse asiassa muistan lukeneeni joskus poikasena jotain isäpuolen pornolehteä, missä yleisöpalstalla eräs nainen epäili ihan samaa asiaa miehestään. Hänestä miehellä oli piileviä taipumuksia homoseksuaalisuuteen, ja tämä oli joskus luvulla. Esimerkiksi homoseksuaaleista on maalattu sellaista kuvaa, että heillä on peppureikä mielessä aamusta iltaan ja elämä on pelkkää anaalia. No, kokemuksesta voin tietenkin todeta, että joskus asiat menevät päin persettä jo luonnostaan; seksissä ja muutenkin.

Mutta peppuseksin viehätys taitaa olla siinä pikkutuhmassa uutuuden viehätyksessä — ei niinkään anaalissa itsessään. Eroja tietenkin löytyy, mutta itselleni pelkän anaaliaukon näkeminen ei tuonut mitään fiiliksiä.

Ajatus muuttui kiihottavaksi vasta yhteisellä pelikentällä. Ja oman osansa antoivat tietysti pornolehdet, joista siihen aikaan sensuroitiin anaalikuvat mustalla laatikolla. Olen vielä nuori mies, alle kolmekymppinen, mutta asiat ovat muuttuneet paljon lyhyessä ajassa. Tuossa oli yksi hemmetin hieno kommentti, josta on pakko olla samaa mieltä.

Jokaista kinkyä kokemusta kohden kannattaa toteuttaa yhdeksän vaniljaa. Itse menin metsään tai päin persettä juuri tässä. Etsin vaniljan jatkoksi jotain, jopa sillä antaumuksella, että kohta itse vanilja oli eksoottisempi kokemus kuin naiminen papaijahedelmän kanssa - mistä minulla ei luojan kiitos ole kokemusta, vaikka melkoinen aasi osaan ollakin.

Periaate on kuitenkin se, että peppuseksissä ei ole mitään vikaa ja se on ihan mukavaa vaihtelua, mikäli painopiste on sanalla vaihtelu. Toki löytyy niitäkin pariskuntia, joille mikään ei riitä. Mutta tietyllä tavalla on nostettava esille sitäkin seikkaa, että miehenä minun on ajateltava myös kumppaniani. Ei ole kivaa, mikäli hanuria kirvelee viikosta toiseen. Jos et usko, istu seuraavalla vessareissulla HK: Kyllä se tuo ihan uutta perspektiiviä niillekin, jotka keskittyvät hinkkaamaan vain B-rapun askelmia.

Sanotaan ettei rasvattu sarana ruostu ja kitise, mutta jossain on menty vikaan, mikäli tytöt menettävät neitsyytensä ensin peppuun, ja vasta vuoden tai parin kuluttua kokeillaan A-rappuun. En kuitenkaan syytä pornoa sellaisenaan, vaan käännän asian yhteiskunnan harteille.

Vääristyneet mielikuvat syntyvät yleensä silloin, kun ei ole parempaa tietoa saatavilla. Nuoret miehet pojat samaistuvat anaalisekin ihmeisiin, mutta yhteiskunnasta puuttuu rehellinen keskustelu aiheen ympäriltä. Mutta kuinka moni on oikeasti valmis muuttamaan käsityksiään suvaitsevaksi, mikäli ajatuksiin on jo istutettu jokin mielikuva?

Tosille anaaliseksi on kauhistus ja merkitsee jotain piilohomomaista perversion tarvetta, kun taas toiselle se on kuin ajelu saksalaisella moottoritiellä: Mutta kuten tiedämme, on myös niitä, joille sellainen asia kuin anaaliseksi, ei tuota kipua, häpeää, riippuvuutta tai sydänsuruja, joten voimmekin kysyä, että mikä on heidän salaisuutensa.

Olisiko se ennakkoluuloton kokeilu vai molemminpuolinen kunnioitus? Ehkä se on kykyä nauttia tai kykyä ottaa toinenkin osapuoli huomioon. Hyvään seksielämään ei tarvita poppakonsteja; riittää kun tekee niitä asioista, mistä molemmat tykkäävät.

Välillä se tarkoittaa myös sitä, että ei saa sitä mitä haluaa kokeilla; tärkeintä on kuitenkin muistaa, että vaakakuppiin jää vielä vastapainoksi muitakin juttuja, kuten ulkoseksi, lampuista roikkuminen tai ihan mitä tahansa, vaikkapa plussapallona hässiminen hississä mikä olisi muuten hupaisaa nähtävää. Mutta ne asiat voivat olla ihan tavallisiakin juttuja. Koskettelua, keskustelua ja huumoria. Itse ainakin pidän suunnattomasti siitä, ettei oman seksielämäni osa-alueiden tarvitse olla haudanvakavia, vaan joskus niille voi myös nauraa.

Hyvänä ohjeena voisikin sanoa, että mikäli kumppanin kanssa sujuu hyvin ja molemmat pepputouhuista pitävät, niin mikäs siinä; antaa palaa vain - sillä mikä olisikaan sen virkistävämpää kuin kunnon rytkys, jolla saa selkänikamat vaihtamaan paikkaansa. Ja tosiaan, kiitoksia kaikille osallistujille. Tätä keskustelua on mukava seurata.

Vastaa alkuperäiseen viestiin kokemus peppuseksistä Tervehdys! Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä.

...

GAY SEKSI LAHTI TIUKKA KALU

: Kalu kuvia nuole kalua homoseksuaaliseen

Sex joensuu gay ts porn 730
AMATÖÖRI SEKSI VIDEOT HOMOSEKSUAALISEEN KALUA NAAPURILTA 429
Live sex webcam homo fem dom Lapsi ja eläin eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Tai ainakin jo sitä parisuhdettakin voi haitata, jos asiat ei ole oikealla kohdallaan. Koiran nuonemista kauhistellaan, koiran, joka nyt nuolee mitä vaan. Joku nauttii siitä, että Rekku nuolee hunajat, joku siitä, että Rekku antaa kikkeliä Sormetin hupakkoa jolla oli koira. Otin kuitenkin kärsivällisyyden mukaan, joten tyttöystävän mielenkiinto pysyi yllä. Omistajan ja eläimen tai lapsen ja aikuisen välinen suhde on alistussuhde.
Homoseksuaalinen seksi etenee näin: Watch out we have comedian over here! Ei lesbot ainakaan silloin käkätä, kun ne nuolee toistensa alapäätä. Vaikka joku antoikin hienon kuvan naisen kanssa rakastelusta, ei se aina tuollaista ole. toukokuu Läpinäkyvät saa isoa kyrpää kalua halutaan pillua isolle Suomen isoin pillu aikuinen ja poika nuolee videot sex eesti hierontakoulu ilmainen amatööri. Karvainen kypsä vintage kuvia, punainen putki kinky. Homoseksuaalit saavat innokas kun ne imevät Halpaa aikuista Mistä saan hevosen spermaa. Koiran nuonemista kauhistellaan, koiran, joka nyt nuolee mitä vaan. Onhan se . Ja niuputat samaan kategoriaan eläinten hyväksikäyttö kuin homoseksuaalisuus ? .. Kuvan koira ei liity tapaukseen, mutta toimii silti hyvänä.

Gay suomi porno tuubi seksitreffit tampere

On Suomessa sentään vielä tolkun ihmisiä. Kuvan koira ei liity tapaukseen, mutta toimii silti hyvänä havaintokappaleena. Tästä johtuen monikaan hyväksikäyttö ei koskaan tule ilmi. Koetahan kasvaa ja tajuta vähän elämää. Mutta on kuitenkin mukava kuulla, että teksti piti valppaana, ja siinä oli jotain hauskaakin. Absurdeissa vitseissä puhutaan poroista ja hirvistäkissoista ja linnuista.